Tarina

Maya Nepalin tarina

IMG_8473

Maya Nepalin toiminta pohjautuu nepalilaisten aloittamaan taisteluun lasten oikeuksien puolesta. Maya Nepal ry:n arvopohjana ovat oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus kumppanimaiden välillä.

    • Alkuperäinen idea Maya Nepal ry:n perustamisesta syntyi vuonna 2006
    • Rekisteröity Suomessa vuonna 2007
    • Vaikuttanut osaltaan korruptoituneen ja väkivaltaisen lastenkodin sulkemiseen Nepalissa sekä perustanut kodin sieltä pelastetuille lapsille

Lasten loukatut oikeudet

Maya Nepal ry:n juuret ovat vuodessa 2005, kun Enni Mikkonen ja Ulla Liukkonen lähtivät Maailmanvaihto ry:n kautta vapaaehtoistyöhön nepalilaiseen lastenkotiin. Heillä oli vastassa karu todellisuus, missä lasten oikeuksia rikottiin räikeästi: aliravitut ja pelokkaat olemukset, vyöniskujen raidoittamat selät ja varovaiset tarinat paljastivat totuutta lastenkodin elämästä. Kahden lapsen kerrottiin kuolleen, kun he eivät olleet saaneet hoitoa sairauteensa. Osa tytöistä oli joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Lapsia varten lahjoitetut varat eivät löytäneet perille; kaksi kertaa päivässä syötävä riisi- ja linssikeittoannos piti lapset jaloillaan, mutta ei kyennyt takaamaan riittävää, tervettä kasvupohjaa. Samaan aikaan nepalilainen Bikash Khatri oli päätynyt vapaaehtoistöihin tähän lastenkotiin, jossa hän tapasi työntekijät Nanda Shahin ja Bibechana Bayalkotin. Nanda ja Bibechana työskentelivät tuolloin huonoissa oloissa ilman palkkaa ja oikeuksia, ja Bikashin tavattuaan he alkoivat yhdessä toimia tilanteen muuttamiseksi. Bikash vetosi lukuisiin paikallisiin viranomaisiin ja kansalaisjärjestöihin, mutta korruptoituneessa ja sisällissodan runtelemassa maassa avunpyyntöihin ei pystytty vastaamaan. Vuonna 2006 syntyi idea Maya Nepalin perustamisesta ja taistelusta lasten turvaan saattamiseksi. Suomessa Maya Nepal ry rekisteröitiin keväällä 2007 ja sen perustajajäsenet ovat kukin vuorollaan olleet Nepalissa vaikuttamassa lasten oikeuksien toteutumisessa. Nepalissa perustettiin Maya Nepal -koti, jonne kotiutui pikkuhiljaa lapsia eri tavoin haavoittavista olosuhteista. Uusi alku tarkoitti monikerroksista vaikuttamista: lasten identiteetin uudelleenrakentamista, lapsista huolehtivien Bibechanan ja Nandan vahvistamista vastuun kantamiseen sekä kodinomaisen ja pysyvän ilmapiirin luomiseen.

Keväällä 2016 Maya Nepal aloitti yhteistyön nepalilaisen She Nepal -järjestön kanssa, kun aikaisemmin Maya Nepal -kodissa työskennelleet siirtyivät muihin tehtäviin. She Nepalia luotsaa sosiologi Smita Lama. She Nepal tarjoaa suojan ja koulutuksen lastenkodissa asuville lapsille. Smita ja She Nepalin muut työntekijät huolehtivat kaikista käytännön asioista Nepalissa. 

 

IMG_1203

 

 

 

 

 

 

Lisää pohdintoja lastenoikeusloukkauksista ja lapsissa elävästä toivosta:

Enni Mikkonen (2010) : Varjoisilla kaduilla, vieraissa kodeissa. Mahdollisuuksia nepalilaisten katu- ja lastenkotilasten oikeuksien edistämisessä.

http://www.sosiaalipoliittinenyhdistys.fi/janus/0310/Janus_03_2010_puheenvuoro_Mikkonen.pdf
http://www.doria.fi/handle/10024/63840